Seuraa matkaamme:

Suomi365 - on kunnianosoitus itsenäisen Suomen upealle ja ainutlaatuiselle luonnolle. Tämä sivusto tarjoaa Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi luontoelämyksen vuoden 2017 jokaisena päivänä.

Tykkää sivusta ja seuraa matkaamme Facebookissa:
Suomi365



keskiviikko 18. tammikuuta 2017

18.1.2017 Pirunpelto on hämmentävä lohkareikko

Pirunpellon kivikkoa ympäröivät ikivanhat petäjät.

Kova hyppy yli kahdenmetrin korkeudessa keikkuvaan, kuivaan männynoksaan – näissä tilanteissa pitkästä rungosta ja miinankantajan käsistä on iloa. Oksat ovat kuuran peitossa. kohmeisin sormin kiipeän kohti latvaa. Kilpikaarnaisella vanhuksella on ikää satoja vuosia. Tunkeudun tuuhean latvuksen läpi.

Horisonttiin piirtyvät Runosmäen elementtitalot, eivätpä ne mitään maiseman koristajia ole. Puiden juurella on pirun kyntänyt sarkaa. On syntynyt kymmenien tuhansien kivien täyttämä tasainen tanner – Pirunpelto. Harvinaisen näyttävä luontokohde, yllättävässä paikassa.
Ylhäältä käsin avautuu Pirunpellon todellinen laajuus.
 
Mutta on kivistä peltoa kyntäneet muutkin kuin Piru. Vuonna 1982 kansantieteilijä Keijo Parkkunen palkkasi urakoitsijan maansiirtokoneineen paikalle kaivamaan Pirunpelto auki. Tarkoituksena oli penkoa esiin kivikon alla, teorian mukaan, odottava valtava hiidenkirnu. Laittomaan urakaan tarttunut työryhmä jäi kiinni tempauksestaan ja asiasta nousi valtava kohu. Sakkoa lyötiin suut ja silmät täyteen ja seuraavana vuonna Pirunpelto rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi.  
Ei kiviröykkiön alla hiidenkirnua ole, samaa kalliota kuin sen ympärilläkin – kenties jokunen pieni syvänne. Tämä todistettiin Kuortaneella, missä vastaava lohkarepelto kaivettiin auki. Loputon on kuitenkin ihmisen mielenkiinto.
Jokainen vuodenaika antaa kivikolle omanlaisensa ilmeen.  
Geologisesti katsottuna Pirunpelto on muisto muinaisesta, jääkauden jälkeisestä, merestä, jonka aallot löivät rantaan kymmeniä metrejä nykyistä merenpintaa ylempänä. Vesi huuhtoi hienomman aineksen pois, suuret lohkareet jäivät pintaan myyttiseksi kiviaukioksi.
Kuljen eteenpäin haastavassa louhikossa. Haastavuutta lisää kivikkoa verhoava ohut lumi ja jääpeite. Kivikot ovat vaipuneet talviuneen. Kesäisin kuivan jäkälän lomasta kuuluu tasainen rapina. Nunnavuoren kivinen pelto kuhisee sisiliskoja ja käärmeitä.
Suuri lohkareikko kilometrin mittaisine onkaloineen tarjoaa täydellisen suojapaikan monille pienille eläimille. Kivisten käytävien suojissa talvehtivat mahdollisesti monet hyönteiset ja matelijat, jopa lepakot. Kauniit karttajäkälät kirjovat suurten murikoiden pyöristyneitä kasvoja. Elottoman oloinen aukio on todellisuudessa täynnä elämää.
Täällä on helppo varomattoman taittaa nilkkansa.
Vastaavanlaisia kivikoita on Suomessa tuhansia. Nunnavuoren Pirunpellossa kiehtoo sen yllättävän sijainnin lisäksi kivien suuri koko. Pellon pintakerros koostuu valtavista murikoista. Useissa vastaavissa paikoissa kivet ovat nyrkinkokoisia ja matkailijat kasaavat niistä erilaisia torneja – Runosmäen kiviä ei edes raavasmies siirrä ilman koneellista apua.
Kivikko loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Edessä on nuori mäntymetsä, mäntyjen takana kulkee Nunnavuoren kuntorata. Koirapuistosta kantautuu kultaisennoutajan matala haukunta. Muutaman askeleen jälkeen kuuluu tuttuja pihahduksia. Kaupunkiliikenteen linja-auto kaartaa signalistinkadulle. Kauppatorilta pääsee Pirunpellon äärelle vartissa – todellinen lähiretkeilykohde, Turun kaupungin säilyttämä luontoaarre keskellä muuten urbaania maisemaa.

KARTTA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti