Seuraa matkaamme:

Suomi365 - on kunnianosoitus itsenäisen Suomen upealle ja ainutlaatuiselle luonnolle. Tämä sivusto tarjoaa Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi luontoelämyksen vuoden 2017 jokaisena päivänä.

Tykkää sivusta ja seuraa matkaamme Facebookissa:
Suomi365



keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

12.4.2017 Kirottu Mikkelin Rakovuoren rotko



Mikkelin Rakovuoren rotko
Ihmiset kertovat aistivansa usein luonnonkohteiden ympärillä erilaisia energioita, näistä osa positiivisia, osa negatiivisia. Nämä samat voimat, "luonnonhenget" ovat aikanaan vaikuttaneet muinaisten esi-isiemme motiiveihin määriteltäessä, mikä paikka oli pyhä, mikä paha. Eihän se Seitakaan aina ole kivistä suurin, kyse on aina tunteesta, jonka paikka herättää.
Tämä paikka on paha.
Kalliosta rapautuvaa kivikkoa jyrkänteen juurella
Louhiveteen työntyvän niemen jykevillä kallioilla, unohdettuna tai kätkettynä katseilta odottava Rakovuoren rotko, hämyisä ja pelottava. Vaaroja uhmaavan seikkailijan tulee lähestyä railoa syvä kunnioitus rinnassaan. Rakovuori ei ole tarkoitettu ihmiselle - kerrotaan, että rotkoa vartioi ihmisiä inhoava Haltijaolento, eikä tämä ole pelkkää legendaa ja vanhankansan horinaa.
Rotkon kapeimmassa kohdassa seinät tuntuvat kaatuvan päälle.
Rotkolle suunnanneet tutkimusmatkailijat ovat kohdanneet ylitsepääsemättömiä esteitä retkillään, milloin auto onnettomuus, milloin vakava sairastuminen tai venerikko on estänyt rotkolla käynnin. Varoitukset ja vastoinkäymiset mielessäni suuntasin paikalle, paikan ilmapiiri on aavemainen.
Näiden kalliopahtojen suojissa piileskeli Ison Vihan aikana useita perheitä, pakolaisilla oli tähystyspaikka läheisellä Vahtivuorella. Tällaiset ikävät tapahtumat jättävät oman leimansa paikan tunnelmaan, kaikki pakolaiset eivät varmasti selvinneet ankarista olosuhteista.
Tumma lampare tuo mieleen Jämsän Synninlukon, Isovihan piilopaikkoja tämäkin
Kuljen kohti synkkenevää ja syvenevää rotkoa. Jyrkänteen juurella on laaja kirkasvetinen lampare, jyrkänteestä putoilee pisaroita lampeen. Kallioiden alla on sammalen peittämää, pakkasrapautumisen irrottamia kiviä ja pienempää kivimurskaa. Rotkon kapeimpaan kohtaan on kiilautunut kivenmurikka muodostaen pienen synninportin. Portin takan odottaa jyrkkä nousu jonka jälkeen rotko loppuu. Ihailen rotkoa yläpuolelta kun tunnen käden jotenkin tyhjäksi. Kihlasormus, joka harvoin irtoaa, on pudonnut. On laskeuduttava rotkoon etsimään kadonnutta korua.
Synninportti
Seuraan omia askeleita haravoiden maastoa katseellani. Pian silmiin osuu lupaava kimallus, kylmät väreet kulkevat läpi kehon, henget ovat läsnä. Sormus on pudonnut aivan suoraan rotkon katkaisevan portin alle, ahdistava tunne täyttää mielen, päätän ottaa viimeiset kuvat ja poistua paikalta. Rotkon toisessa päässä silmiin osuu mielenkiintoisen näköinen muodostelma, kuin muinainen kivipöytä kallionreunalla. Pomppaan suuren lohkareen päälle nähdäkseni paremmin. Silmän räpäyksessä kivi luiskahtaa pois sijoiltaan heittäen matkailijan rytinällä kivikkoon. tuloksena; murtunut kylkiluu, katkennut kameran jalusta sekä paha ruhje polvessa. Rakovuoren haltijan viesti on selvä: pysykää poissa!
Noitia joka norolla...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti