Seuraa matkaamme:

Suomi365 - on kunnianosoitus itsenäisen Suomen upealle ja ainutlaatuiselle luonnolle. Tämä sivusto tarjoaa Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi luontoelämyksen vuoden 2017 jokaisena päivänä.

Tykkää sivusta ja seuraa matkaamme Facebookissa:
Suomi365



keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

30.6.2017 Sika-Kyösti on legendaksi noussut laitapuolenkulkija


Sika-Kyöstin luolat, Nousiainen

 
Nousiaisten legendaariset Sika-Kyöstin luolat ovat kaksi lohkareluolaa kuuluisan, 1800-luvun alkupuolella eläneen suurvarkaan, Sika-Kyöstin, syntymäkodin lähellä. Tuntemattomampi luola sijaitsee mäen pohjoispuolella olevassa, suuressa lohkareikossa. Luola on pituudeltaan 3,5 metriä, leveydeltään 1,5 – 3 metriä ja korkeudeltaan 1,3 – 1,7 metriä, lattia on louhikkoa jota peitti keväällä 20 - 30 cm syvä lampi.
 

Varsinainen Sika-Kyöstin luola on mäen etelärinteellä, Hyrkön tilan puoleisessa jyrkänteessä. Sen pohja on osin louhikkoa, osin hiekkaista moreenia, josta muodostuu verraten mukava makuupaikka. Luolan suupuolella on 3 vanhaa nuotionpaikkaa ja sen edustalla on kivilatomus, joka naamioi luolan suun huomatavan hyvin. Luolan pituus on 5,5 m, leveys 1,5 m ja korkeus 0,7 – 1,6 m. Sika-Kyösti piileskeli luolissa pakoillessaan virkavaltaa.
 
Varsinais-Suomessa tunnetaan kolme Sika-Kyöstin käyttämää luolaa. Toinen näistä on Mätikänluola Maskun Taka-paltassa ja Toinen Salossa, Halikon kirkon tuntumassa kohoavan Kärävuoren jyrkänteessä sijaitseva melko vaatimaton rakoluola. Edellä mainittujen luolien kerrotaan toimineen Kyöstin piilopaikkana hänen pakomatkojensa aikana.

29.6.2017 Maskun Valkamäen luola on Suomen merkittävimmän luola-aarteen löytöpaikka



Maskun Kalelassa sijaitseva Valkamäen luola on eräs Suomen arkeologisesti merkittävimmistä luolista. Keväällä 1904 luolissa leikkineet, Kalelan taloon kuuluneen Peltolan torpan lapset, Armas ja Anna löysivät onkalon kätköistä rautaisen lehmänkellon, jonka sisällä oli kaikkiaan yli 200 hopearahaa. Aarre on edelleen yksi suurimmista Suomessa tehdyistä keskiajan rahalöydöistä.

Maskun silloinen nimismies Ylenius toimitti lasten tekemän löydön aikanaan Valtion historialliseen museoon. Aarteen sisältö oli kaikkiaan n. 250 kolikkoa, jotka oli lyöty 1300 – 1400-luvulla. Osa kolikoista oli niin huonossa kunnossa, että ne eivät kestäneet siirtelyä. Aarre on kätketty luolaan 1400-luvulla – mutta miksi keskiajan ihminen kätki lehmänkellollisen rahoja pieneen luolaan? Siihen ei kukaan voi vastata. Aarre virui luolassa lähes 500 vuotta.
 
 

Valkamäen suurin luola emäkallion ja siitä irti vyöryneiden lohkareiden väliin muodostunut 7 metriä pitkä tunneli, jolla on leveyttä metrin verran ja korkeutta 1 – 2 metriä. Luolan lattia on moreenia ja lohkareikkoa. Jyrkänteen edustan louhikkossa on pääluolan lisäksi paljon onkaloita, käytäviä ja kalliolippoja, joista monet myös kätköpaikaksi sopivia. Lieneekö osa aarteesta edelleen kallion kätköissä odottamassa löytäjäänsä?
 
 

Miten perille? Kustavintieltä (tie nro. 192) ajetaan tietä 1893 noin 2,4 kilometriä kohti Naantalia, jonka jälkeen käännytään kohti Niemenkulmaa. Noin 600 metrin ajon jälkeen käännytään Niemenkulmantieltä Pammontielle, jota ajetaan n. 200 metriä. Luola sijaitsee jyrkänteessä pellon reunassa. Paikalle ei ole opasteita.

28.6.2017 Tiesitkö, että Kristuksenhauta löytyy Puumalasta?

Kristuksen hauta, Puumala

"Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niin kuin hän sanoi. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut.”

Kiivetessä Mustanlamminvuoren metsäistä rinnettä on tunnelma kumman harras. Mäen rinteeltä pitäisi löytyä pieni rotko, tällä kertaa nimeen ja paikan maineeseen ei liitykään Pirua, Hiittä tai Helvettiä vaan jotain paljon taivaallisempaa. Rinteen kummallinen rako on nimetty Kristuksen haudaksi.
 
 

Useat rotkot on helppo löytää maastonmuotojen perusteella, ne odottavat tunturien ja vaarojen kyljissä, mutta ei tämä. Ilman opasta, opastusta tai maastokarttaa Kristuksen hautaa olisi lähes mahdoton löytää. Harhailen hetken metsäisellä rinteellä kunnes huomaan matalan kalliopahdan joka erottuu maastosta. Tasaisen kallonpäällä aukeaa kauniin symmetrinen syvänne, selvä hauta.

Muodostelma on todellisuudessa lähempänä kuoppaa kuin rotkoa, tai ehkä vain tuo sana hauta on kohdetta parhaiten kuvaava termi. Haudan pohjalle pääsee laskeutumaan halkeaman toisesta päästä. Pohjalla vallitsee kellarimainen viileys. Valo paistaa läpi pienemmistä raoista. Kivikon alle on syntynyt pieniä onkaloita, ketterimmät pääsevät ryömimään ulos railosta ilman kiipeämistä. Pohjalla käynti on hieno elämys.  
 

Ei Kristus täällä ole koskaan levännyt, se on selvä. Mikä sitten on syynä paikan erikoiseen nimeen? Se on muodostelman muoto. Sen lisäksi että rotko muistuttaa selvästi Suomalaista hautaa on kohteen nimeäjiä innoittanut varmasti Raamatun kertomus, jonka mukaan Jeesus haudattiin kalliohautaan, jonka suulle vieritettiin suuri kivi.    

 


Miten perille? Puumalan keskustasta ajetaan Imatran suuntaan tietä numero 62 noin 12,5 kilometriä, jonka jälkeen käännytään oikealle Karkiantielle. Noin 7,5 kilometrin jälkeen Karkiantiestä erkanee oikealle nimetön n. 1,5 km pitkä metsäautotie, tie päättyy kääntöpaikkaan, josta on noin 300 metrin matka Kristuksenhaudalle. Käydessäni kohteella vuonna 2012 paikalla ei ollut opasteita, mutta ne olivat suunnitteilla

27.6.2017 Tämä kummallisesti nimetty rotko on lähes tuntematon retkipaikka


Puksaouru, Mikkeli

Korkealta jyrkänteeltä hahmottuu puiden takana syvenevä notkelma. Valkoisena pisteenä pahdan juurella lojuu kylmä ja kostea, kovaa vauhtia sulava pannejään jäänne. Laskeudun alas haastavaa jyrkännettä. Alhaalta käsin tunnelma on rotkomaisempi. Samoilen hitaasti kohti kaakkoa, jossa seinämät lähenevät toisiaan ja rotko jylhenee.
 
 

Kallioiden välinen sola kapenee ja astun sisään kuin maagisesta portista; on aivan hiljaista. Vain lintujen laulu luo rauhoittavaa tunnelmaa. Silmien edessä avautuu hämmentävän vihreä ja pehmeän oloinen sali. Paksujen rahkasammal mattojen päällä huvittelevat keijut ja maahiset. Pehmyt ja kostea, henkien pomppulinna kutsuu minutkin mukaan varjoisaan huvitteluun.

Pian saapas uppoaa syvään liejuun. Pomppulinna on tarkoitettu ilmaakin kevyemmille keijuille ja maan alaisille hengille, hartaille ja hennoille virtauksille. Lähes satakiloinen retkeilijän retale on kutsumaton vieras. Kuljen rotkon läpi, pohjaa peittävässä suossa lojuu maatuvia puunrunkoja. Pystysuorat pahdat ovat täynnä hyvin kauniita rapautumisen synnyttämiä muotoja. Paikoin talven voima on repinyt kalliosta irti suuria palasia.
 
 

Puksaourun rotko on ylittänyt odotukset. Kapean, rotkomaisen osuuden tunnelma on sankka. Se jää mieleen, monipuolisuus nostaa kohteen arvoa. Kapean metsätemppelin lisäksi avara, suuri kuru osuus on hiljentävän kaunis. Koskemattomuus, rauha ja tunnelma - poistun paikalta lumoutuneena. Elävän vihreän äärimmilleen täyttämä laakso jää taakse, rotkon rauhaan jäävät omaa salaperäistä työtään tekemään luonnonhenget.   He haluavatkin työskennellä mieluummin hiljaisuudessa ja salassa kuin olla heitä väärin ymmärtävän maailman kahlitsemia.      

 


Miten perille? Mikkelin Anttolasta ajetaan noin 9 kilometriä tietä 62 kohti Puumalaa, jonka jälkeen käännytään vasemmalle, Maljalantielle. Tätä tietä ajetaan noin 6 kilometriä, kunnes saavutaan Ostoniementien risteykseen. Tästä eteenpäin kannattaa jatkaa jalan, metsäautoteitä pitkin pääsee helposti kulkemaan aivan rotkon tuntumaan. Alueella ei ole opasteita.

26.6.2017 Sydänmaan Rakokallion halkaisee mahtava railo



Mustat kumisaappaat kyntävät hyytävää vettä, rotkon pohja tulvii talven jäljiltä. Ahtaudun syvemmälle hämyisen kanjonin uumeniin. Pään yläpuolella jyrkänteet kohoavat kuuteen seitsemään metriin. Tällaisen suojaisan sopukan tutkimiseen pitäisi varustautua mysteerien soihdulla; nyt kuitenkin vain kirkkaan taskulampun valo nuolee rotkon haarniskapintaisia rosokasvoja.

Edessä on mustakita; yksi Rakokallion rotkon monista luolista, kosteaa ja kylmää holvia verhoilevat hämähäkinseitit. Umpikuja, on palattava samaa reittiä takaisin. Railo on maanjäristyksen auki repimä, raivoisan voiman jäljet näkyvät kalloissa. Kapeaan solaan on kiilautunut suuria lohkareita, muodostaen vaikeakulkuisia luolia. Saniaiset ja puiden juuret roikkuvat luolien suuaukoilla – osaa onkaloista pääsee tutkimaan vain köyden ja kiipeilytaitojen avulla.
 
 

Ylhäältä katsottuna lähes satametrinen repeämä on paikoin jopa vaatimaton, suurelta osin sen yli saattaa aikuinen vaivatta astua. Tunnelma odottaa alhaalla, solan pohjalla. Rotkon joihinkin osiin, samoin kuin luoliin pääsee laskeutumaan vain köyden avulla. Rakokallion rotko ei ole helpoin, eikä missään nimessä turvallisin seikkailukohde – mutta tunnelmassaan se hakee vertaistaan.



Kapeaa rotkoa ympäröivät laajat silokallioalueet. Komeat jyrkänteet rajautuvat erämaiseen metsään, kallioiden pinnat ovat täynnä mielikuvitusta ruokkivia uurteita ja muotoja. Kummallisia käppyrä mäntyjä, kuivettuneita kuusia ja keloutuneita petäjiä kasvaa kallion laella kohottamassa tunnelmaa. Korkean kallion alelta avautuu henkeä salpaavia maisemia pienille järville. Poistun paikalta vaikuttuneena, itseeni Rakokallion rotko ympäristöineen teki lähtemättömän vaikutuksen.

Miten perille? Rakokallio sijaitsee Mikkelin Anttolan kylän eteläpuolella. Anttolasta tieltä 62 käännytään Sydanmaantielle, risteyksessä on opasteet Rakokalliolle. Lähes heti risteyksen jälkeen tie haarautuu, tästä jatketaan vasemmalle, Sipiläntielle. Hieman reilun kilometrin päästä käännytään oikealle, nimettömälle metsäautotielle.  Polku Rakokalliolle lähtee tien päässä olevan ampumaradan reunasta.

torstai 22. kesäkuuta 2017

25.6.2017 Taiteilijana luonto


Kun kameran kanssa tulee kuljettua maastossa kymmeniä tai satoja päiviä vuodessa tarttuu muistikortille väkisinkin kauniita taideteoksia. Universumin suurin ja taitavin taiteilija jättää jälkensä kallioiden uurteisille kyljille, lampien jäätyville pinnoille, kivien sammaleisiin, puiden, kukkien ja sienten kasvoille ja lumen peittämiin oksiin, tämän taiteilija nimi on luonto.

Jää luo hämmästyttäviä muotoja. Aamuisin ihmetyttää auton ikkunaa peittävät sulkakuvioit, macro-tason ihme on lumihiutaleen muodostuminen. Tässä juuri jäätymässä olevan lammen pinnalla on aivan suoria, hämmentävän kuiniita ja monimutkaisia muotoja.




Sinistä taivasta vasten piirtyvät, lumen peittämät puunoksat ovat kauneinta talvessa. Sininen ja valkoinen, Suomalaisuuden symboli. Talvesta meidät tunnetaan ja me tunnemme talven. Alhaalta päin katsottuna puun tummat oksat korostavat lumen valkoisuutta ja tuovat vahvan kontrastin.



Kalliolla seisova, kelottunut petäjä pysäyttää aina luonnossa liikkuja. Kiertyneen ikihongan harmaan kyljen tuijottaja katsoo Suomalaisuuden ytimeen. Taivaan valoa ja pilvien pehmeitä piirteitä vasten piirtyät käkkäräiset, satoja vuosia vanhat oksat ovat toellista taidetta.



Yksinäisyydessään, pienen niityn laidalla seisova Runoilijan kuusi Paraisilla on jo tieltä katsottuna erikoinen näky. Puiden Jumalan todellinen olemus hahamottuu kuusen juurella. Hyvin erikoisesti kasvaneen kuusen latvustoa peittää hennon vihreät sammalet. Tämän kuusen juurella  Johan Ludvig Runeberg kirjoitti runoja 1800-luvulla, ollessaan Paraisilla evakossa Turun palon pakoittaman, kaksi suurta taiteilijaa kohtasivat pyhässä hiljaisuudessa.


Käävät ovat mystysiä metsän olentoja. Tämä valtava kääpä on kasvattanut niskaansa viisi pientä poikaa. 40 sentiä leveän käävän puna-oranssina hehkuva reuna näkyi kymmenien metrien pähään, kuin kutsuen katsomaan lähempää.


Ihmeellisin kaikista on kivimaailma. Suomen vanhimmat kivet ovat 3500 miljoonaa vuotta vanhoja. Siinä on ollut aikaa kehittyä? Millaisen teoksen tekisi taiteilija jolla olisi aikaa tuhat miljoonaa vuotta... luonto on ainakin tehnyt kauniin, kivistä löytyy mitä mielenkiintoisimpia muotoja. Tässä erikoisten uurteiden peittämä kivenjärkäle Piikkiön Pohtionvuorella.



Nämä kivettyneet käärmeet luikertelivat vastaan Särkisalon Ulkoluodon paljailla rantakallioilla.


Veden voimaa. Aallokko ja ahtojäät ovat syöneet kaliossa kohtaavien kivilajien väleihin syvät railot. Eri kivi lajien vaihtelu paljailla silokallioilla on erittäin mielenkiintoista tutkittavaa.



Kun kuluttavia ja kiveä puhtaana pitäviä voimia ei ole kivi saa pinnalleen uuden, kauniin vaatteen. Karttajäkälät täplittävät kiven kiehtovilla muodoilla, on helppo ymmärtää mistä kasvi on saanut nimensä.

 
Sain näyn,
enkä totuutta karta,
selvitän korpin sanoja,
ruska värjää maiseman,
Kivissä on kartta,
korppi huutaa oksalla,
 
Kivissä on kartta,
 
Kivissä on taikaa,
 
Vihreää sammalta,
kiven pinnalla,
ja sen alla,
 
Tallaan samaa maata kuin eilen,
tänään näen sen toisin,
Kivissä on kartta,
 
Viisaus odottaa,
katsoo silmillä suden,
enkä minä sure,
odotan vastausta,
 
Odotan omaa aikaani.
 
(Tuomo Kesäläinen, teoksesta: Kivissä on kartta -2010)

24.6.2017 Seikkailuja Kemiönsaaren luolissa


 
Kemiönsaari, Turunmaan seutukunnan itäinen osa, 1. tammikuuta 2009 seutukunnan kunnista Dragsfjärd, Kemiö ja Västanfjärd yhdistyivät yhdeksi kunnaksi jonka nimi tänä päivänä on siis yksinkertaisesti Kemiönsaari. Huomattavasti vähemmän kohua ja paheksuntaa herättänyt kuin läntisten osien kuntaliitosten myötä pintaan noussut Länsi-Turunmaa kohu.
Tämä karkeasti arvioituna 50 kilometriä pitkä ja 30 kilometriä leveä saari on omassa elämässäni ollut aikalailla karttalehtien valkoista aluetta. Siihen on kaksi syytä, tavallaan se on kaukana – siis Turun suunnasta katsottuna. Eihän se kilometrien mukaan kaukana ole, mutta se ei myöskään ole matkan varrella. Kun ylität Rungonsalmen sillan, ei toista reittiä takaisin juurikaan ole, jos ei sitten suuntaa Stömmän kanavan yli kohti Perniötä.
Kahden viimeisen kesän aikana olen yrittänyt tehdä tähän asiaan muutoksen ja kiertänyt saarelta esiin kaivettuja kiehtovia luontokohteita. Kulttuurikohteita on muuten saarelta aikalailla helpompi löytää. Esimerkiksi GT-Tiekartastossani ei ole koko saarelle merkattua yhtä ainoaa nähtävyydeksi luokiteltavaa luontokohdetta, joten kovan työn takana näiden tietojen kaivaminen on ollut. Hyvistä vinkeitä saan kiittää erityisesti paikallista arkeologian harrastajaa – herra Lindroosia.
Brantenin Kalliolippa - yksi Kemiönsaaren useita lippaluolista
Ensimmäisenä tässä juttu sarjassa otan käsittelyyn luolat, niitäkin saarelta löytyi kun oikein kaivoi. Kirjoittaessani kirjaa Seikkailijan retkiopas Varsinais-suomen luoliin, en valitettavasti onnistunut yhtäkään näistä saamaan tietooni – vaikka ainakin Vretan komea luola oli paikkansa Varsinais-suomen retkiluolien joukossa ansainnut. Ehkä sitten päivitettyyn versioon saadaan mukaan kohteita myös Kemiönsaarelta.

Vretan luola
Vretan luola, Kemiö. Liekö hän luolan entinen asukas vai luolan asukkaan ravinnoksi päätynyt viaton ohikulkija?
Muutaman metrin korkuisen jyrkänteen alla hahmottuu pieni vaakarako. Pieni ei olekaan pieni kun pääsee raon äärelle. Musta viilto tunkeutuu syvälle kallion uumeniin, pituutta luolalle tulee lähes 7 metriä. Myös leveys yllättää – 22 metriä, korkeuttakin on, tosin ei missään kohdassa seisomakorkeutta. Lattiaa peittää luolan katosta rapautunut sora – maassa makaa keskikokoinen pääkallio. Hetken harkitsen kallon ottamista omiin kokoelmiini, mutta se sopii niin hyvin luolan tunnelmaan, että jätän sen paikalleen. Komea luola ja komeat ovat myös ympäröivät kalliot ja niiden päältä avautuvat maisemat.

 Brantenin Kalliolippa
Brantenin luola on vaatimaton mutta historiallinen merkitys mahdollisesti suuri.
Jos Vretan luola ylitti odotukset, tämä alitti ne. Sijainti ei ollut mitenkään järin kaunis, joten myös pienen, kovin avonaisen luolan vaatimattomuus tuotti pettymyksen. On luolassa silti jotenkin erikoista tunnelmaa, kalliot ovat erittäin tummia, kasvusto rehevää ja ilma piiri jotenkin mystinen – en tiedä miksi. Ehkä sen tekee paikan historia, tätä kallioiden luomaa suojaa on tutkittu mahdollisena esihistoriallisena asuinpaikkana. Ei tämä luolakirjaan olisi päässyt, mutta oikein mukava sekin oli omin silmin nähdä.

Pederså yöpymislippa
Pederså yöpymislippa - sateensuojan tarjoavaa jyrkännettä varjostaa synkkä historia.
Päätän tarkistaa samalla reissulla vielä muutaman kilometrin päässä sijaitsevan Pedersån yöpymislipan. Ei se luola ole, mutta sateensuojan yhdelle henkilölle tarjoava kalliolaavu. Tarinoiden mukaan lipan suojissa yöpynyt kulkukauppiasta tapettiin siellä joskus 1800 luvulla, varmasti tästä syystä kohde on vaatimattomasta koostaan huolimatta säilyttänyt nimensä ja sijaintina tähän päivään asti. 

Vestanfjärdin lippaluola

Vestanfjärdin lippaluola, kalliosta rapautuu irti suuria kiviä - itse luokittelisin tästä syystä luolan vaaralliseksi.
Saaren kaakkoisnurkassa, todella kauniista maisemista löytyy jälleen kookas luola, valitettavasti avoluola sekin. Jotenkin tuntuvat lippaluolat hallitsevan Kemiönsaaren luolatarjotinta. Komean kokoinen ja erikoinen tämä toistakymmentä metriä leveä, 5 metriä syvä ja suuaukolta noin 3 metriä korkea, karkearakeiseen graniittiin syntynyt kalliosuoja toki on. Kohteen arvoa lisää sotahistorialliset muistot – luolan läheisyydessä on vanhoja konekiväärikuoppia parenteesin ajoilta. Kallion laelta avautuu lähes Jumalaiset merimaisemat, kallioilta on löydetty myös muinaishaudoiksi tulkittuja kiviröykkiöitä.

Purunpään luolat

Purunpäässä sijaitseva suuri Pronssikautinen hautaröykkiö
 Lopuksi siirrymme kohti länttä ja Purunpään muinaisista ajoista lähtien merkittävässä asemassa ollutta niemeä. Niemeltä ja läheisyydestä löytyy laajoja muinaisjäännösalueita sekä mm. kivikautinen asuinpaikka. Itseäni kiinnostivat tällä kertaa niemenkärjen laajat kallioalueet ja niiden geologiset muodostelmat. 

Purunpään saaristomaisemia
 Korkeat kalliot nousevat lähes pystysuorina merestä. Pyöristyneet kallion laet kohoavat yli 40 metriä meren pinna yläpuolelle, maisemat ovat henkeäsalpaavat. Tällaisissa maisemissako olisi hieno luola, odotukset ovat korkealla! Mutta yllättävän pitkään saa koluta, pieniä onkaloita löytyy mutta ei mitään suurempaa, masentavaa. 

Kaunis pikku rotko Purunpään kallioilla
Kapuan vielä kerran korkeimman jyrkänteen juurelle. Silloin pitkän etsimisen palkka materialisoituu silmien eteen korkeina kalliosta irronneina, punaisen hohtoisina graniitti paaseina. Nyt tärppäsi, ajattelen. Muodostelman komeudesta huolimatta luolat jäävät vähäisiksi, vaikka niitäkin löytyy. Mieleenpainuvin ykstyiskohta on ehdottomasti kalliosta irtinotkahtaneen paaden taakse muodostunut pitkä ja ahdas sola – pieni rotko. 


Likaisena ja maakellarin hajuisena istahdan huumaavien maisemien äären ja nautin alkukesän saaristosta. Edessä meri virtaa Jungfrusundissa, nimessä on historian siipien havinaa. Suntin takana kohoavat Jungfruholmen ja Högholmen. Jungfruholmenilla on ollut ainakin keskiajalla, mahdollisesti jo rautakaudelta lähtien tärkeä asema keskeisten purjehdusväylien yhtymäkohdassa. Saarella on myös yksi Suomen näyttävimmistä hiidenkirnuista, kiroan välissä virtaavan veden ja veneen puutteen – tämä luonnoihme jää näkemättä.

23.6.2017 Tutkimusmatkailua Mynämäen Pitkäsmäellä

 
Pitkäsmäen luolat, Mynämäki

 Matkan pääkohde oli Pitkäsmäen suurin tunnettu luola. (Katso juttu täältä.) Itse pääluola on 18 pitkä melkoisen suora rakoluola, paikoin luolassa mahtuu kävelemään selkäsuorana välillä joutuu hieman ryömimään. Käytävän leveys vaihtelee 0,5 metristä 1,5 metriin. Korkeutta en ole aikaisemmin mitannutkaan, nyt sekin mitattiin ja tulos olikin huima - luolan korkein kohta on 7 metriä. Noin puolesta välistä pitkää käytävää erkaantuu yli 6 metriä pitkä mutta ahdas sivukäytävä, sen kautta mahtuu ulos vain lapsi. 

Luolan lattia on täynnä pyöristyneitä kivi ja seinämissä on selvästi veden pyöristämiä muotoja, joka puhuu sen puolesta, että luola on ollut olemassa jos jääkauden loppuvaiheilla ja rakoluolan läpi on virrannut melkoiset määrä sulamisvesiä. Vetoisan tunnelin eliömaailma on aika hillittyä, sieltä löytyi vain tuttuja luolasuosijoita: liuskayökkösiä, kiiltomittareita sekä muutamia yleisimpiä luolahämähäkkilajeja. 

Pitkäsmäen uusimmalla luolalöydöllä on pituutta lähes 7 metriä. Oikein hieno luola.

Pääluolan vieressä on hauska pikkuluola ja jyrkänteessä, luolan takana muutamia melko vaatimattomia lohkareluolia. 100 metrin päässä luolista on todella erikoinen ja kaunis hiidenkirnualue, jossa koko kallio on kulunut täyteen erikokoisia kirnuja, kirnun alkuja ja rännimäisiä muotoja. Myös muutama maanpeittämä suurempi kirnu kalliolta löytyy. 

Tästä sisään ja 7 metriään päästä, kallion toiselta puolelta, ulos. Tunneli kulkee kallion läpi.

Tämä luolakohde löytyi pääluolasta noin 300 metriä tielle päin. Pienen, murtuneen ja rakoilleen kalliotöyrään alle ja väleihin on muodostunut 7 metriä pitkä, 0,5 - 2 metriä leveä ja 0,5 - 1,2 metriä korkea läpikuljettava onkalo. Paikoin luola on hyvin pimeä. Luolaan hivuttaudutaan laskeutumalla pienestä suuaukosta alas ja nousemalla siitä ylös johtavaa, louhikkoista tunnelia ylös. Luolassa pääsee etenemään vain ryömimällä. Ahtaimman kohdan jälkeen luola muuttuu valoisammaksi ja tilavammaksi. Kaikkineen hieno ja mielenkiintoinen löytö. Viereisen, matalaan vaakarakoon syntyneen luolan perällä on mäyränpesä. ( KARTTA)     

 

22.6.2017 Pakolaiset käyttivät Riihikiven lakea puimatantereena.


Ajelemme jossain Lavian perämetsissä, peltojen takana. Pienen, huonokuntoisen metsätien päässä on mökki, pihalla haukkuu koira. Kesäasukkaita? Ei, pienessä hirsisessä mökissä asustelee pysyvästi oikein mukava ja hyväkuntoinen pariskunta, ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Ei kaikki ole sentään vielä lähtenyt suurempiin taajamiin palveluiden perässä. On lapset ja lapsenlapset tätäkin pariskuntaa kylille houkutellut, mutta kotia ei jätetä!

Vieraita tuskin näille kulmille kovin usein ilman kutsua pölähtää, alkaa tilaesittely, tai pääasiassa saunan esitttely. Pihassa seisoo yli 100 vuotta vanha savusauna. Pihan kuistit ovat täynnä erittäin vanhoja puuesineitä ja työkaluja. Pienimuotoinen kotiseutu museo. Mummo kertoo mielenkiintoisia tarinoita, he savustavat jouluna lihat tämän 100 vuotta palvelleen saunan lauteilla. Samoin talkkunat tehdään omista viljoista ja savustetaan oman saunan lämmössä, ihailtavaa. Mutta ei tämä ollut matkan tarkoitus vaikka se oikein mukava lisä retkeen onkin.
Tulimme katsomaan metsässä nököttävää ikiaikaista ja edelleen usean kunnan rajakivenä toimivaa Riihikiveä. Kiven pitäisi olla muutaman sadanmetrin päässä metsässä. Hyväkuntoista metsätietä pääsee lähelle, pienipätkä ryteikköä ja siinä se on,  suuri suonigneissilohkare, kooltaan 10 m x 6 m x 5 m.
Se sai nimensä Isonvihan aikana, jolloin salolla piilopirteissä viljansa kuivanneet sotapakolaiset käyttivät sen tasaista lakea puimatantereena. Riihikivellä asuu voimakas rajahaltija, jolta tietäjät muinoin hakivat apua ja tietoa. Komea sammalen verhoilema kivi. 
Niin, ja entä se talkkuna.
Mummo on pakannut suureen leipäpussiin omalla reseptillään valmistettuja talkkunajauhoja. Voimakas savunhaju leijailee autossa. Otamme lahjan vastaan kiittäen. Kotona jauhot esiin, piimää joukkoon ja ripaus sokeri, piapo on valmis nautittavaksi. Savunmaku on voimakas, joka lusikallisella kauhon sisään esi-isiemme ikiaikaisia perinteitä. Kupissa maistuvat peltotyöt, tervanpoltto ja tukinuitto.  

21.6.2017 Mahtava vahakivi seisoo Maskun ja Nousiaisten rajalla



Killinvahan lohkare on hiljentävä näky. Vaikka Suomessa suuria lohkareita metsässä lepääkin sadoittain, on näin valtavan kiven juurella seisominen aina mykistävä kokemus. Murikalla on korkeutta arviolta 12 metriä ja ympärysmittaa useampi kymmenen. Siinä se seisoo pellon reunassa, Maskun ja Nousiaisten rajalla. Koostaan ja sijainnistaan huolimatta lehtien ollessa puissa ei kiveä juurikaan näe kasvuston takaa.



Kivi on halennut, kuten monet suurista lohkareista. Täysin suora rako, ylhäältä alas. Syntyneeseen railoon on kiilautunut lohkareita. Valitettavasti Killinvahan rako ei ole läpikuljettava, vain kapea viilto jos päivä pääsee paistamaan läpi. Jos se olisi auennut enemmän voisi paikka vetää vertoja Turun maineikkaalle Pirunpesälle
.


Toinen lohkre, tai mahdollisesti osa alkuperäistä murikkaa on hajonnut emokiven juurelle tuhansiksi paloiksi, osa suuremmiksi osa pienemmiksi. Lohkarekasaan on muodostunut pieni luola, ei niin suuri kuin voisi mutta mukava muutaman metrin mittainen onkalo. Eikä mitään alueen hienoimpia kun ottaa huomioon että muutaman kilometrin säteellä Killinvahasta löytyy mm. Maskun Mätikän luola ja Nousiaisten Uunisvuoren Susiluola jotka molemmat lukeutuvat koko Suomen komeimpiin luoliin.



Lohkareiden väleihin olisi voinut syntyä suurempikin luolasta. Valitettavasti näin ei käynyt.



Lahonneet puut makaavat vasten sammalen verhoilemia kivenmurikoita. Lohkareen ympäristö on räävitty hävyttömän näköiseksi. Toisaalta kivikin näkyy paremmin mutta toisaalta maasto on paikoin jo vasten mielistä kuljettavaa. Kivi on komea ja helppo saavutta, iso kuin mikä. Näkemisen arvoinen paikka. KARTTA

tiistai 20. kesäkuuta 2017

20.6.2017 Volokinpolku sai nimensä 1600-luvulla eläneen karjalaispäällikön mukaan

Uuranholi, Sonkajärvi

Korkea, louhikkoinen jyrkänne laskeutuu uhmakkaana tumma vetiseen Holinlampeen. Laskeutumista helpottavat uudehkot portaat. Holinlampi tulvii, pitkospuut kelluvat suomaan värjäämän veden pinnalla. Reheviltä rinteiltä valuu solisten pieniä puroja kohottamaan veden pintaa entisestään. Aamuaurinko porottaa pilkistäessään pilvien takaa, rotkon pohjalla on kuumaa ja kosteaa.
 

Vaikka Uuranholi on valtava, usean kilometrin mittainen kanjoni, ei sen suuruutta oikein hahmota. Sama ongelma vaivaa monia reheviä rotkolaaksoja. Kokoa on mutta se ei tunnu yhtä uhmakkaalta kuin muutaman metrin päässä toisistaan kohoavat pystysuorat ja paljaat kalliopahdat. Näissä kohteissa pitää kiinnittää huomiota luonnon monimuotoisuuteen.
 
 

Rinne- ja notkokuusikkojen oksilla roikkuu naavaiset parrat, maassa makaavien lahopuiden kyljillä muhkuraisia kääpiä. Ympäröivissä metsissä liikkuu susia, karhuja, ilveksiä ja ahmoja. Rotkolaakson lammissa tai purossa voi onnekas kulkija nähdä majavan tai ainakin majavan jälkeensä jättämiä jälkiä. Kosteilla rinteillä kasvaa harvinaisia sammal ja jäkälälajeja.
 
 

Polku mutkittelee rotkolaakson pohjalla ja jyrkillä reunoilla. Tuuli huokailee puiden latvoissa, puiden takana vilahtelee Holinlammen lisäksi hieman suurempi Myllylampi, Holinpuro tanssii solisten kohti Uuranlahtea. Polku taittaa nousun kohti Holinmäkeä juuri ennen kuin rotko päättyy Murjunlahteen. Raskas nousu kannattaa, Holinmäen laelta avautuu upeat maisemat. Reitti on saanut erikoisen nimensä karjalaispäällikkö Volokin mukaan, Volokki ryösteli ja hävitti alueita Pohjois-Savossa ja Oulujärven alueella 1600-luvulla.
 
Miten perille? Uuranholi on osa Volokinpolku nimistä, 30 km pitkää erävaellusreittiä. Volokinpolku lähtee liikkeelle Jyrkän kylältä, kiemurtelee Kangaslammen särkkien ja Eräholin kautta Haajaistenjärvelle ja päätyy Uuranholin pohjan kanjonimaisemista Susi-Kerviselle aivan Rautavaaran kunnan rajalle saakka. Mikäli haluaa tutustua vain itse rotkolaaksoon, autolla pääsee Uuranholin laavulle, aivan rotkon reunalle seuraamalla opasteita Laakajärventieltä (tie nro. 5862) tie on paikoin huonokuntoinen metsäautotie. KARTTA